maanantai 24. joulukuuta 2012

joulu

Meidän lauma viettää joulua sukuloiden ja rauhoittuen. Aamu aloitettiin lumitöillä yhdessä koirien kanssa, nyt istutaan takan lämmössä uudessa omassa kodissa. Perunalaatikko valmistuu uunissa, sauna lämpiää ja koiratlepäilevät taljalla. Tapaninpäivänä sitten jo palataan treenien pariin kun Riemuryhmän keskiviikkotreenit jatkuvat kinkunsulatus-teemalla :D


lauantai 15. joulukuuta 2012

Peli aksaa ja tokoilee

Peli treenaa ahkerasti monella rintamalla :)
Tokossa on edistytty kun on treenattu, yllätys :D
Seuruu sujuu jo ihan kivasti, sijainti on hyvä ja asennekkin kiva. Käännökset toimii (vasen vaatii vielä pientä tarkkuutta) sekä ysikympit että täykkärit. Juoksuakin on otettu pieniä pätkiä, ei ongelmaa.
Jäävissä on nyt asentojen varmistuttua siirrytty eteenpäin eli jatkan kävelyä ja palkka tulee välillä vasta kun olen irronnut reippaasti. Tänään koklasin jo jopa taakse menoa, makuulla ja seisten, ei ongelmaa kun laittoi namin eteen avuksi.
Hyppyä on otettu vain pari kertaa, aksakoirana se ei tuota mitään ongelmaa, eli en viitsi tuota alokas/avo-hyppyä treenata, eiköhän se sen tee kun käsky käy :)
Ruutua on tehty joitakin kertoja. Se sujuu nyt kivasti, olen merkannut ruutua käymällä itse ruudussa seisomassa ennen lähettämistä ja tämän lisäksi erillisenä naksutellut ruudun lähellä siitä kun koira tarjoaa oikeaa paikkaa ruudussa, hyvin on toiminut.
Tänään otettiin KIERRÄ käskyä tuolin kanssa. parin toiston jälkeen sekin sujui jo upeesti pidemmältä matkalta. Tästä lähden työstämään merkkiä ja ehkä myös luoksetulon pysäytyksiä :)
Nouto on ollut meillä ongelma, Pelille kun on tuo kapula ollut ensisilmäyksestä asti äärettömän rakas, eikä se sitä millään hinnalla mulle antaisi. Nouto on päätetty nyt rakentaa taistelulle ja homma on lähtenyt käyntiin hyvin. Peli pitää kapulaa edessäni ja saa aina palkaksi taistelun ja uuden käskyn ja sitten taas taistelun ja lopuksi se saa voittaa kapulan. Tuuletus on kehujen saattelemaa ja irrotus tulee kun koira käy kapuloineen maate. Eiköhän sekin tästä, pikkuhiljaa :)

Agilityä on treenattu koko syksy Kaarinassa Purina Centerillä Jänesnimen Elinan pentu- ja pentujatko-kursseilla. Oppi on ollut hyvää ja koen saaneeni valtavasti noiden kurssikertojen aikana. Nyt on haku päällä kevääksi valmennusryhmään, kaikki peukut ja varpaat pystyssä toivotaan että saamme jatkaa Elinan valvovan silmän alla. Alla videota Vääpelin parista viime treenistä.


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Äksylle tripla ja Peli hakuilee

Käytiin eilen Äksyn kanssa kisaamassa vikat aksakisat tälle vuodelle. Lopputuloksena loistava lopetus tälle vuodelle, tripla-nolla! X-box oli agiradoilla hieman nahkea, hypärillä sitten oli jo vauhtia, ja parilla pelastuksella päästiin sekin virheettä maaliin. Radat muutenkin sellasta perusÄksyä, ei mitään hohdokasta mutta kelpo menoa kumminkin. Nyt on siis SM-tulokset kasassa kun ne viimeiset puuttuvat aginollat saatiin eilen kasaan :)

Äksyn agikausi on ollut ihan hyvä. Me on löydetty toisemme radalla ja sen kanssa kisaaminen on nykyään pääasiassa nautinnollista. Harvoin tulee eteen ratoja joissa en osaa sitä ohjata, toki virheitä tai oikeammin virhearvioita (koiran vauhdista tai irtoamisesta) välilä tulee tehtyä ja ne johtavat virheisiin tai hylkäämiseen, mutta pääosin sen kanssa selviää paikassa kuin paikassa. Varmuutta on saatu tällä kaudella valtavasti lisää, omat ajoitukset on parantuneet ja ohjaus muutenkin, näin koirakin voi siihen luottaa ja se näkyy :)
Viimevuoden 0-prosentti on n.41, SM-kisojen jälkeisellä ajalla 45%. Syksyyn mahtuu yksi tupla- ja yksi tripla-nolla, ja viime keväälle se yksi voittokin (josta SERT-H). Oikein hyvä kausi siis Räksyttimellä, ensi vuoden tavoitteena on kerätä niitä valio-SERTejä ja osallistua ekaa kertaa yksilö-SM:iin.



Tänään aamulla oli sitten hakutreenit. Mentiin pitkästä aikaa Harjavallan hakuradalle, siellä kun näkee koiran työskentelyn kokoajan. Peli on tehnyt koko syksyn hajuhakuja ja olen sen nyt muutamissa treeneissä hajun saamisen jälkeen pyytäny lähetysasentoon ja lähettänyt äijälle. Nyt, kun maasto oli "helppo" ja näkyvyys hyvä, päätettiin että neiti palaa hajun saatuaan keskilinjalle asti. Ensimmäinen Äijä, etukulmassa ja haju käytiin hakemassa muutaman metrin päästä, kun koira tarjosi (vanhasta oppineena) sivulletulon kehuin ja palattiin keskilinjalle juoksujalkaa. Siinä lähetysasento, käsky "ÄIJÄ" ja pentu metsään. Se eteni hienosti piiloa edeltävälle risukasalle ja jäi siihen ihmeissään seisomaan "tässähän se oli??!!" odotin hiljaa, annoin sen miettiä, ja se tajusi kuin tajusikin avata nenänsä ja sai hajun ja löysi äijän ja palkan. Seuraavalle äijälle sama juttu, käytiin hakemassa haju, palattiin keskilinjalle, lähetys ja löytö. Koira eteni suoraan, määrätietoisesti ja käyttäytyi piilolla korrektisti. Sama toistui myös kahdella viimeisellä äijällä. Nyt Peli pääsi nauttimaan vauhdista, se kun rakastaa juoksemista. Se oli ihan haljeta innosta kun sai juosta metsässä ja tehdä samalla töitä. Oli kerrassaan pätevä pentu <3
Nyt ruvetaan tekemään tätä samaa vaikeammissa maastoissa, Peli selvästi hoksasi homman idean. Pikkuhiljaa eteenpäin, toivottavasti lumitilanne pysyy tällaisena ja päästään metsään vielä moneen kertaa, unelmoin siitä että voitais treenata koko kevättalvikin :)