Tottistreeni
Nouto:
ensin muutama pitotreeni, sen jälkeen koira sivulle, heitto, ja NOUDA-käskyllä koira kapulalle, vapautus leluun muutamaa metriä ennen luovutusta. Lopuksi leikkiä kapulalla ja siinä lomassa nouda-käskyllä auttaen eteen istumaan, irrotus ja käskystä takaisin kiinni kapulaan ja leikkiin.
Seuruu:
ensin hetsaus ja siitä suoraan seuraamaan vauhdista ja palkka. Sitten hetsausta, SIVU, patoaminen ja palkka. Hetsausta, SIVU, SEURAA, muutamia askeleita ja palkka. Kaikki sujui upeesti, ei merkkiäkään laamailusta, upeaa tekemistä.
Jäävät:
upporikasta ja rutiköyhää, niinku mulla on tapana, ekaa kertaa suoraan seuruusta, MAAHAN, meni??!! iso palkka. Koira uudelleen seuraamaan, TOP, jäi epäröimään ja hiipimään, uusi käsky, pysähtyi kehu ja palkka. Lopuksi vielä istuminen peruuttamisesta :)
"Ruudusta seuraamaan":
lopuksi jätin vielä koiran makaamaan ja kävelin sen ympärillä ja kutsuin seuraamaan etäältä, annoin pienen käsiavun (jota se ei olis tainnu kyllä tarvita) ja tuli tosi kivalla ilmeellä hyvälle paikalle.
Tiivistettynä, älyttömän hyvä treeni, koira innoissaan ja kivassa innokkaassa ja iloisessa mielentilassa läpi koko treenin.
sitten tehtiin Agilityä
Tehtiin ratatreeniä, joitakin toistoja tarkoituksella A:esteellä, se kun on lisätty radalle vasta hiljan, palkkasin kun suoritti hienosti vauhdilla loppuun ja jäi kontaktille vaikka eteniin itse putkea kohti ja tein jopa persjättöä ja pakkovalssia putkeen. Lisäksi tehtiin putken suun ohituksia muutenkin radalla, sujui upeasti eri ohjauksilla. Toisilla pidemmällä ja toisilla lyhyemmillä kaarroksilla, kuitenkin niin ettei Peli mennyt putkeen kertaakaan jollei sitä sinne ohjattu!!
Kerrassaan mahtava viikon aloitus <3
maanantai 25. maaliskuuta 2013
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Pelin ekat epikset
Peli pääsi eilen lauantaina ekoihin epiksiinsä, kun ÄSKK järjesti kisat Sastamalassa. Ohjelmassa oli putki- ja mölli-luokat. Putkiluokassa vauhti oli päätähuimaava ja rata hyllyttyi putken vääränpäähän, radalla tuli myös yksi esteen ohitus. Hiukkaskiihdyttiminä toimineet putket saivat neidin sellaiseen kiitoon että joutui pistämään töppöstä toisen eteen oikeen tosissaan :D Olen silti superylpeä pennusta, joka odotti hienosti lähtölupaa vaikka häiriötä oli yllinkyllin ja keskittyi olennaiseen upeasti.
Mölli-radalle mentiin ihan kontaktitreeni-mielessä. A:ta vähän varmistelin kun se on lisätty radalle vasta pari viikkoa sitten ja välillä vauhti on ollut niin kova että sielä on lennetty harjalta suoraan alastulokontaktille. Hienosti kaikki kontaktit sujui ja homma muutenkin, tällä suorituksella saavutimme voiton mölli-luokassa. Kokonaisuudessaan kisoista jäi todella hyvä mieli ja positiivisin ajatuksin suuntaamme kevääseen, keppitreeneihin ja uusiin epiksiin :)
Mölli-radalle mentiin ihan kontaktitreeni-mielessä. A:ta vähän varmistelin kun se on lisätty radalle vasta pari viikkoa sitten ja välillä vauhti on ollut niin kova että sielä on lennetty harjalta suoraan alastulokontaktille. Hienosti kaikki kontaktit sujui ja homma muutenkin, tällä suorituksella saavutimme voiton mölli-luokassa. Kokonaisuudessaan kisoista jäi todella hyvä mieli ja positiivisin ajatuksin suuntaamme kevääseen, keppitreeneihin ja uusiin epiksiin :)
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Pelin tarina
Olen rakastunut, mieletön tunne eikö? Toisten kanssa se tapahtuu ensi silmäyksellä, toisten kanssa se vie pidemmän aikaa, mutta lopputulos on tärkein, niinhän ne sanoo.
Pelin odotus alkoi jo kauan sitten. Minulla oli kaksi aivan ihanaa koiraa, Äksy, se ensimmäinen ja Pomo, elämäni mies. Nautin silloin, ja edelleen, suuresti näiden koirien seurasta ja niiden kanssa treenaamisesta. Rakastuin näihin kahteen ensi silmäyksellä. Niiden kanssa elämä on ollut suht helppoa ja erittäin antoisaa. Kaipasin kuitenkin elämääni jotain enemmän. Halusin haastaa itseni kouluttajana ja koiranohjaajana. Halusin, että kerrankin onnistuminen tai saavutukset eivät olisi kiinni koiran kapasiteetista vaan minusta. Että pääsisin testaamaan omia rajojani. Äksy on ollut aivan täydellinen ensimmäinen koira, se on antanut anteeksi kaikki koulutusmokat ja siitä huolimatta se toimii tänä päivänä erinomaisesti lajissa kuin lajissa ja varsinkin rakastamassani agilityssä. Kuitenkin sen saavutukset tulevat jäämään ihan pelkästään rotuominaisuuksien vuoksi tietylle tasolle. Samoin Pomo, koira joka on pelkkää sydäntä. Aina innokas kaikkeen tekemiseen, uuteen ja vanhaan. Tekee aina parhaansa, on opettanut minulle valtavasti harrastukoirista ja uskon etten koskaan saa toista samanlaista, enkä tarvikkaan. Ikävä kyllä Pomon kapasiteetti on myös rajallinen, eikä vähiten sen tähden että tällä hetkellä sen selkä ei kestä oikeastaan muuta kuin lenkkeilyä.
Pitkään mietin että minkä rotuinen tämä seuraava harrastuskoira tulisi olemaan. Mietin monenlaisia vaihtoehtoja, eikä bordercollie ollut todellakaan niistä ensimmäinen. Ajattelin että bc:t ovat minun käteeni liian pehmeitä, liian nöyriä ja liian varautuneita ihmisten suhteen. Siksi katselin oikeastaan alkuun vallan muita rotuja. Sitten pikkuhiljaa, saatuani ohjata ystävieni bortsuja, alkoi mieleeni hiipiä ajatus, josko sittenkin. Josko sittenkin olisi olemassa sellainen bordercollie joka sopisi minulle.
Pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että Jessicalta löytyisi minulle sopiva koira, Myytinläinen bordercollie. Piiitkän, lähes vuoden mittaisen odotuksen jälkeen, hain kotiin tomeran pakkauksen joka ensihetkestä alkaen alkoi raastaa hermojani. Se huusi, isotteli lauman muille koirille, teki mitä lystäsi, kulki pystypäin jokapaikkaan ja oli kiinnostunut kaikesta ja kaikista. Se oli kiinnostuneempi muusta kuin minusta. Kesä meni leikkiessä. Kävimme erilaisilla paikoissa ja häiriöissä leikkimässä, etsimme tapaa jolla nauttia yhdessä olemisesta. Syksyn hinkkasimme samoja perusjuttuja, tuntui että emme etene mihinkään, kaikki tuntui jotenkin turhauttavalta. Mielessäni kävi jopa ajatus, että mihin olen ryhtynyt. Että tällaistako halusin?
Monien ihmisten avustuksella ja treenin kautta se sitten lopulta tapahtui. Homma alkoi toimia. Mennessämme uusiin (tai vanhoihinkin) paikkoihin, Peli katsoi ensimmäiseksi minuun ja kysyi "kivan näköinen paikka, mitä ME täällä tehdään?" Se ei enään keskittynyt kaikkeen muuhun vaan minuun. Se oli mieletön tunne. Siitä hetkestä alkaen kaikki jotenkin muuttui. Peli opetti minulle miten sen kanssa pitää asiat tehdä ja pisti minut töihin jotta voittaisin sen puolelleni.
Ja nyt, nyt minä olen rakastunut, korviani myöten. Nautin jokaisesta treenistä, Peli yllättää minut joka kerta, se soveltaa oppimaansa mielettömällä tavalla, tahtoo aina tehdä parhaansa, ja toimii hetkittäin kuin ajatus. Se on täynnä tulta ja tappuraa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, se ei nöyristele ketään, tekee kaiken täysillä ja tehdessään se katsoo minuun.
Kotona elämä sujuu suht mukavasti, toki tytöt välillä häntiään nostelevat, mutta (kopkopkop) nykyään ne antavat toinen toisilleen tarvitsemansa tilan. Muiden koirien kanssa Peli tulee juttuun hyvin, se lenkkeilee sujuvasti kaiken ikäisten ja rotuisten koirien kanssa ja osaa leikkiä kaikkien kanssa erilaisia leikkejä. Se puhuu hyvin koiraa, on itsetietoinen, mutta osaa myös tarvittaessa alistua itseään vanhempien ja arvovaltaisempien edessä. Tottiksessa on menty valtavia harppauksia eteenpäin, kuukausien nakki-imutukset ovat vaihtuneet tekemiseen upealla asenteella ja juuri oikeassa mielentilassa. Se keskittyy hyvin ja kestää jo jopa hieman häiriötä.
Agilityssä se on puhjennut kukkaan. Päätin silloin joskus, että kun seuraavan agilitykoiran otan niin jos se ei muuta opi niin kontaktit se tekee just eikä melkein. Peli tekee, senkin, justiinsa. Ei haittaa erilaiset pinnat, eikä erinopeuksiset keinut, sinne alastulolle se napsahtaa. A tullaan lentämällä, puomi matalana kiitäen ja kenu upeasti pamahtaen. Putket toimivat ratojen hiukkaskiihdyttiminä ja rimat on nyt nostettu 50cm ja neiti loikkii niistä yli hienosti tiukoista ohjauksista huolimatta. Se käyttää kroppaansa ikäisekseen valtavan hienosti, kiihdyttää ja jarruttaa juuri siten kun tahdon, kääntyy, tulee lähelle ja irtoaa, lukee luonnostaan liikettä ja rytmiä... Toisinsanoen mieletön pakkaus :)
Kepit ovat seuraavana ohjelmassa, siitä varmaan tännekkin sitten postauksia tulee, kunhan maa sen verran sulaisi että saataisiin nuo autotallissa odottavat 2x2-kepit tulille.
Tässä vielä video hiihtoloman kolmesta valmennuksesta joista suuri kiitos Kelpokoiran mahtaville koutseille <3
ja lopuksi vielä video Rafikin nollaradasta viime viikonlopulta, tässä se koira jonka tähden päädyin ottamaan bordercollien :)
Pelin odotus alkoi jo kauan sitten. Minulla oli kaksi aivan ihanaa koiraa, Äksy, se ensimmäinen ja Pomo, elämäni mies. Nautin silloin, ja edelleen, suuresti näiden koirien seurasta ja niiden kanssa treenaamisesta. Rakastuin näihin kahteen ensi silmäyksellä. Niiden kanssa elämä on ollut suht helppoa ja erittäin antoisaa. Kaipasin kuitenkin elämääni jotain enemmän. Halusin haastaa itseni kouluttajana ja koiranohjaajana. Halusin, että kerrankin onnistuminen tai saavutukset eivät olisi kiinni koiran kapasiteetista vaan minusta. Että pääsisin testaamaan omia rajojani. Äksy on ollut aivan täydellinen ensimmäinen koira, se on antanut anteeksi kaikki koulutusmokat ja siitä huolimatta se toimii tänä päivänä erinomaisesti lajissa kuin lajissa ja varsinkin rakastamassani agilityssä. Kuitenkin sen saavutukset tulevat jäämään ihan pelkästään rotuominaisuuksien vuoksi tietylle tasolle. Samoin Pomo, koira joka on pelkkää sydäntä. Aina innokas kaikkeen tekemiseen, uuteen ja vanhaan. Tekee aina parhaansa, on opettanut minulle valtavasti harrastukoirista ja uskon etten koskaan saa toista samanlaista, enkä tarvikkaan. Ikävä kyllä Pomon kapasiteetti on myös rajallinen, eikä vähiten sen tähden että tällä hetkellä sen selkä ei kestä oikeastaan muuta kuin lenkkeilyä.
Pitkään mietin että minkä rotuinen tämä seuraava harrastuskoira tulisi olemaan. Mietin monenlaisia vaihtoehtoja, eikä bordercollie ollut todellakaan niistä ensimmäinen. Ajattelin että bc:t ovat minun käteeni liian pehmeitä, liian nöyriä ja liian varautuneita ihmisten suhteen. Siksi katselin oikeastaan alkuun vallan muita rotuja. Sitten pikkuhiljaa, saatuani ohjata ystävieni bortsuja, alkoi mieleeni hiipiä ajatus, josko sittenkin. Josko sittenkin olisi olemassa sellainen bordercollie joka sopisi minulle.
Pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että Jessicalta löytyisi minulle sopiva koira, Myytinläinen bordercollie. Piiitkän, lähes vuoden mittaisen odotuksen jälkeen, hain kotiin tomeran pakkauksen joka ensihetkestä alkaen alkoi raastaa hermojani. Se huusi, isotteli lauman muille koirille, teki mitä lystäsi, kulki pystypäin jokapaikkaan ja oli kiinnostunut kaikesta ja kaikista. Se oli kiinnostuneempi muusta kuin minusta. Kesä meni leikkiessä. Kävimme erilaisilla paikoissa ja häiriöissä leikkimässä, etsimme tapaa jolla nauttia yhdessä olemisesta. Syksyn hinkkasimme samoja perusjuttuja, tuntui että emme etene mihinkään, kaikki tuntui jotenkin turhauttavalta. Mielessäni kävi jopa ajatus, että mihin olen ryhtynyt. Että tällaistako halusin?
Monien ihmisten avustuksella ja treenin kautta se sitten lopulta tapahtui. Homma alkoi toimia. Mennessämme uusiin (tai vanhoihinkin) paikkoihin, Peli katsoi ensimmäiseksi minuun ja kysyi "kivan näköinen paikka, mitä ME täällä tehdään?" Se ei enään keskittynyt kaikkeen muuhun vaan minuun. Se oli mieletön tunne. Siitä hetkestä alkaen kaikki jotenkin muuttui. Peli opetti minulle miten sen kanssa pitää asiat tehdä ja pisti minut töihin jotta voittaisin sen puolelleni.
Ja nyt, nyt minä olen rakastunut, korviani myöten. Nautin jokaisesta treenistä, Peli yllättää minut joka kerta, se soveltaa oppimaansa mielettömällä tavalla, tahtoo aina tehdä parhaansa, ja toimii hetkittäin kuin ajatus. Se on täynnä tulta ja tappuraa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, se ei nöyristele ketään, tekee kaiken täysillä ja tehdessään se katsoo minuun.
Kotona elämä sujuu suht mukavasti, toki tytöt välillä häntiään nostelevat, mutta (kopkopkop) nykyään ne antavat toinen toisilleen tarvitsemansa tilan. Muiden koirien kanssa Peli tulee juttuun hyvin, se lenkkeilee sujuvasti kaiken ikäisten ja rotuisten koirien kanssa ja osaa leikkiä kaikkien kanssa erilaisia leikkejä. Se puhuu hyvin koiraa, on itsetietoinen, mutta osaa myös tarvittaessa alistua itseään vanhempien ja arvovaltaisempien edessä. Tottiksessa on menty valtavia harppauksia eteenpäin, kuukausien nakki-imutukset ovat vaihtuneet tekemiseen upealla asenteella ja juuri oikeassa mielentilassa. Se keskittyy hyvin ja kestää jo jopa hieman häiriötä.
Agilityssä se on puhjennut kukkaan. Päätin silloin joskus, että kun seuraavan agilitykoiran otan niin jos se ei muuta opi niin kontaktit se tekee just eikä melkein. Peli tekee, senkin, justiinsa. Ei haittaa erilaiset pinnat, eikä erinopeuksiset keinut, sinne alastulolle se napsahtaa. A tullaan lentämällä, puomi matalana kiitäen ja kenu upeasti pamahtaen. Putket toimivat ratojen hiukkaskiihdyttiminä ja rimat on nyt nostettu 50cm ja neiti loikkii niistä yli hienosti tiukoista ohjauksista huolimatta. Se käyttää kroppaansa ikäisekseen valtavan hienosti, kiihdyttää ja jarruttaa juuri siten kun tahdon, kääntyy, tulee lähelle ja irtoaa, lukee luonnostaan liikettä ja rytmiä... Toisinsanoen mieletön pakkaus :)
Kepit ovat seuraavana ohjelmassa, siitä varmaan tännekkin sitten postauksia tulee, kunhan maa sen verran sulaisi että saataisiin nuo autotallissa odottavat 2x2-kepit tulille.
Tässä vielä video hiihtoloman kolmesta valmennuksesta joista suuri kiitos Kelpokoiran mahtaville koutseille <3
ja lopuksi vielä video Rafikin nollaradasta viime viikonlopulta, tässä se koira jonka tähden päädyin ottamaan bordercollien :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)